Satumetsä on lasten ja aikuisten satulehti, joka julkaisee perinteisiä, moderneja ja perinteisistä ja moderneista saduista ammentavia nykyajan satuja, luonto- ja eläinaiheisia satuja, käännöksiä kansainvälisistä saduista sekä lastenrunoutta ja lastenloruja. Satumetsä jatkaa suomalaista ja pohjoismaista tarinankerrontaperinnettä, tuoden tarinat tähän päivään. Satumetsää tekemässä on kaksisataa ammatti- ja harrastajakirjoittajaa sekä -kuvittajaa ja se vie tekijänsä, lukijansa ja kokijansa mielikuvituksen kukoistuksen uuteen aikakauteen.
Satumetsän esikuva on vuosina 1871—1881 ja 1906—1935 ilmestynyt lastenlehti Pääskynen.
Satumetsän tarinoihin ja runoihin on mahdollista tutustua Satumetsän ilmaisten selailukappaleiden avulla – löydät selailukappaleet alempaa tältä sivulta.
Kulttuuritoimituksen juttu Satumetsästä (15.7.2021)
Kulttuuritoimituksen juttu 27 erinomaisesta suomalaisesta kulttuurilehdestä (29.10.2021)
Ilahduta lapsia, kumppania, puolisoa, itseäsi, naapuria, kummilapsia, ystäviä tai isovanhempia tilaamalla Satumetsä.
Satumetsän tilaamalla tuet suomalaista lastenkulttuuria ja suomalaisten sekä kansainvälisten kirjailijoiden, kuvittajien ja muiden kulttuurivaikuttajien arvokasta työtä.
Satumetsän sadalle ensimmäiselle tilaajalle tilaajalahjana määräaikainen Satumetsän e-julkaisun vuositilaus
(lahjatilaus itselle tai valitsemallenne henkilölle)
1 lahjavuositilaus/tilaaja!
Satumetsä julkaisee tarroja, värityskuvia, puuhasivuja, lasten sarjakuvia, leivonta- ja retkireseptejä ja lasten omia tarinoita ja piirustuksia.
Lasten tarinoita ja piirustuksia Satumetsän toimitus ottaa vastaan osoitteessa
satumetsa@satumetsalehti.fi sekä postitse.
Satumetsän tarinoita kuunneltavissa äänikirjapalvelu Storytelissä!
Äänikirjoina julkaistaan Satumetsän kevään Klassikkosatujen erikoisnumeron sisältämät tarinat ja syksyllä Satumetsän Halloween-erikoisnumerossa ilmestyneen kauhukirjallisuuden klassikon Päättömän Ratsumiehen tarinan (The Legend of Sleepy Hollow, 1819-1820) ensisuomennos kirjailijalta Washington Irving.
Storytelissa kuunneltavissa myös aiemmin Satumetsässä julkaistut sadut Hömötiaisen uni, Soria Morian linna ja Sateenkaari ja syksyn lehdet (elokuu 2023).
Voit kuunnella pian myös Lintunian tarinoita englanninkielellä Storytelissa. Lintunian seitsemän taikuuden valtakuntaa on James Paulin tarinasarja, joka edustaa intialaista nykyproosaa lapsille. Englanninkielisinä äänikirjoina julkaistaan myös Satumetsässä ilmestyneet sadut Lumolinna (Anni Swan), Adalminan helmi (Zacharias Topelius) ja Hömötiaisen uni.
Myöhemmin Satumetsä alkaa julkaisemaan Storytelin kautta suomeksi Andrew Langin Coloured Fairybook-sarjaa, joka sisältää lukuisia maailmankuuluja klassikkosatuja, jotka odottavat kertomistaan!
Sunnuntaina 16. huhtikuuta Satumetsä mukana Runoropinoita-YhteisLivessä Instagramissa kello 18.00 alkaen. Tervetuloa seuraamaan!
Vuoden 2022 ajan Satumetsä on ilmestynyt e-julkaisuna ja Satumetsää on luotu vapaaehtoisvoimin. Vuonna 2023 Satumetsä on julkaisutauolla tavanomaisesta vuosikertajulkaisu-syklistään (4 krt/vuosi) rahoitussyistä. Julkaisutauolta Satumetsä palaa jälleen vuonna 2024.
Julkaisutauosta on tiedotettu vuositilaajille sähköpostitse.
Vuoden 2023 aikana julkaistaan kaksi Satumetsän erikoisnumeroa: Klassikkosatujen erikoisnumero keväällä huhti-toukokuussa ja Halloween-numero lokakuussa. Molemmat erikoisnumerot ovat tilattavissa erillisinä irtonumeroina Satumetsän Holvi-kaupassa.
Satumetsä työllistää sitä enemmän tekijöitä ja palvelee sitä enemmän lukijoita mitä enemmän Satumetsällä on kassavirtaa, joten on siis kaikkien etu, toki myös sinun, että lähdet Suomen ainutlaatuisimman satulehden tilaajaksi jo tänään Satumetsän Holvi-kaupassa!
Satumetsä kiittää kaikkia tekijöitään, lukijoitaan, kuuntelijoitaan, tukijoitaan ja seuraajiaan!
❤