MIKÄ ON SATUMETSÄ?
Satumetsä on lasten ja aikuisten satulehti, joka julkaisee perinteisiä, moderneja ja perinteisistä ja moderneista saduista ammentavia nykyajan satuja, luonto- ja eläinaiheisia satuja, suomennoksia kansainvälisistä saduista sekä lastenrunoutta ja lastenloruja. Satumetsä jatkaa suomalaista ja pohjoismaista tarinankerrontaperinnettä, tuoden tarinat tähän päivään ja se jos mikä edistää yhdessä vietettyä laatuaikaa ja maailmanrauhaa, lasten ja aikuisten mielikuvituksen siivilleen saattamista sekä tukee digiaikana silmien terveyden lisäksi lasten kognitiivista kehitystä perinteikkäällä ja hyväksi havaitulla tavalla.
Satumetsää tekemässä on kaksisataa ammatti- ja harrastajakirjoittajaa sekä -kuvittajaa ja lehden tarkoituksena on viedä tekijänsä, lukijansa ja kokijansa mielikuvituksen kukoistuksen uuteen aikakauteen. Satumetsän esikuva on vuosina 1871—1881 ja 1906—1935 ilmestynyt lastenlehti Pääskynen, jonka perinnettä Satumetsä jatkaa niin tarinallisesti kuin taiteellisestikin korkeatasoisena sekä toisinaan myös lastenkulttuurin uusimpia tuulia kokeilevana lehtenä. Satumetsän kohderyhmä on kaikki Suomen lapset ja aikuiset. Satumetsän päätoimituksen välittömässä läheisyydessä sijaitsee Lallukan taiteilijakoti, jossa on aikanaan asunut myös Muumilaakson tarinoiden luojan Tove Janssonin (1914—2001) perhe, joten lehti on siunattu taiteen lahjalla.
Satumetsä ilmestyy jokaiseen kotiin neljästi vuodessa (kevätnumero, kesänumero, syysnumero ja joulunumero) noin 35-60-sivuisena A4-kokoisena julkaisuna, joista jokaisessa julkaistaan pääsääntöisesti kaksi satua menneestä maailmasta nykyaikaistettuna, 5—10-vuotiaille lukijoille ja satujen kuulijoille sovitettuina versioina, kaksi uutta satua Satumetsän kirjoittajilta ja kuvittajilta sekä puuhasivut lapsille kunkin lehden teeman mukaisesti. Satumetsä painetaan vahvalle paperille, joka kestää aikaa ja jota pikkukätösten on mukava selailla, värittää ja leikkailla askartelusaksilla! Satumetsä julkaisee myös lastenrunoutta, lastenloruja, sarjakuvia, uusia innovaatioita lastenkulttuurin alalla sekä lasten omia tarinoita ja piirustuksia, joita on mahdollista lähettää Satumetsän toimitukseen postitse tai sähköpostitse.
Satumetsän jokaisessa vuosikerrassa yksi numero on erikoisnumero, joka on kansainvälinen tai siinä on jokin muu erityinen teema. Satumetsä on mahdollista tilata tavallisen, 4—10-vuotiaille lapsille soveltuvan vuositilauksen lisäksi myös erikoisvuositilauksena, jossa julkaistaan vanhojen satujen alkuperäisversiot, mitkä sopivat etenkin aikuisille sekä isommille lapsille.
Satumetsää kustantaa omalla toiminimellään ja päätoimittaa sivutoimisena työnään Elina Huttunen (s. 1986), sosiologian YTM (Jyväskylän yliopisto), äidinkielen ja kirjallisuuden laudatur yo, Helsinki Poetry Connection ry.:n entinen varainhoitaja, Nuoren Voiman Liiton kansainvälisten asioiden työryhmän aiempi jäsen ja maailmaa nähnyt, kokenut ja ehkä hieman muuttanutkin reppureissaaja, joka haaveilee tulevaisuudessa urasta maailmalla aina välillä kadonneen tutun kirjoitusinspiraationsa uudelleenlöytäneenä tutkijana — asia, mitä edistämään olen perustanut myös Satumetsän, jossa on helppoa virkistyä ja virittäytyä tarinoiden maailmassa, joka on aina ollut lähellä sydäntä. Omien unelmien toteuttamisen ohella uskon myös tarinoiden voimaan muuttaa maailmaa entistä paremmaksi paikaksi ja mikäs sen parempaa kuin jakaa kanssanne samalla uusi ja upea, vielä kertomattomien sekä uudelleenlöytämistään odottavien tarinoiden maailma.
Satumetsä on omistettu äidilleni ja Jim Morrisonin runoudelle.
kuva: Pia Pettersson
Helsingin kirjamessut
PÄÄTOIMITTAJAN KIRJE SATUMETSÄN LUKIJOILLE
Täällä mielikuvitus versoo loistoonsa. Satumetsä on kuin yhdessä vietetty, ohitsemme kiitävä aika, hauskanpito, lastenkutsut, nuotiopiiri poutapilvien tai tähtitaivaan alla, uudet ja vanhat ystävät ja toverukset sekä taianomainen maailma, mikä kietoutuu yksinäisenkin ympärille. Satumetsä on perustettu tarjoamaan perinteinen vaihtoehto viettää aikaa lasten kanssa ja tukemaan lasten mielikuvituksen kehittymistä, ja miksei aikuistenkin. Kaiken muun Satumetsästä kumpuavan riemun ohella Satumetsässä on mahdollista oppia rakastamaan vanhoja ja uusia tarinoita, luontoa ja muuta ympäristöä ja kuuntelemaan viisauksia menneestä maailmasta — kaikki asioita, joiden perustalle on mahdollista rakentaa entistä parempaa tulevaisuutta koko planeetalla. Satumetsä on kaikkien Suomen lasten ja aikuisten oma satulehti.
Satumetsä syntyi rakkaudesta tarinoihin ja toivon että viihdytte Satumetsän parissa!
5.6.2021
Satumetsän perustaja
Elina Huttunen
Pääkirjoitus
Satumetsä no. 1 (1/2021)
Pääkirjoitus on julkaistu Satumetsän ensimmäisessä numerossa
Aikamme kutsuu meitä vaalimaan yhdessä vietettyä aikaa sekä suhdettamme lähiympäristöömme, luontoon ja metsään — Satumetsässä on mahdollista kokea tämä kaikki sekä myös taianomainen, sukupolvelta toiselle siirtyvä satumaailma. Tuossa satumaailmassa saatoimme seikkailla itse lapsena ja siellä seikkailevat myös tämän päivän lapset sekä lapsenmieliset. Suomen ensimmäinen nykyaikainen satulehti Satumetsä tarjoaa tarinoita, loruja, runoja ja kauniita kuvituksia Suomen lapsille ja heille, jotka ovat säilyttäneet lapsenmielensä.
Satumetsä on paikka, jossa lasten ja sisäisen lapsensa säilyttäneiden on mahdollista lähteä joko yksin tai yhdessä vanhempiensa tai jonkun muun läheisen kanssa taianomaiseen seikkailuun ihmeelliseen luontoon, menneisiin aikakausiin ja kuviteltuihin maailmoihin, joissa on mahdollista tavata tonttuja, peikkoja, keijuja, haltiattaria ja kuninkaallisia ja tietenkin metsän kuninkaan Tapion ja hänen vaimonsa Mielikin sekä heidän ihanan tyttärensä Tellervon. Satumetsässä menneen maailman ja nykypäivän sadunkertojien luomat mielikuvitusmaailmat nivoutuvat erottamattomaksi osaksi tätä päivää ja elettyä arkea, jossa mielikuvituksella on edelleen tärkeä paikka.
Satumetsän esikuvana ovat olleet Suomessa 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa suurta suosiota saavuttaneet lasten satulehdet. Tunnetuin näistä lienee vuosina 1871—1881 ja 1906—1935 ilmestynyt lastenlehti Pääskynen, jonka perusti Suomen kansallisteatterin (silloinen Suomalainen teatteri) johtajista toinen, Emilie Bergbom (1834—1905). Varhaista Pääskystä toimittivat Ida Godenhjelm (1837—1913) ja Helsingin yliopiston professori Julius Krohn (1835—1888) perheineen. Pääskynen alkoi ilmestyä vuodesta 1906 alkaen Otavan kustantamana. Uutta Pääskystä olivat luomassa tunnetut suomalaisen lastenkirjallisuuden nimet kuten Helmi Krohn (1871—1967), Anni Swan (1875—1958), Arvid Lydecken (1884—1960) ja kuvittaja Rudolf Koivu (1890—1946). Kunnianosoituksena lastenlehti Pääskyselle Satumetsä julkaisee vanhojen satujen sarjaa, mutta myös nykyaikaisella sadulla sekä oman aikamme sadulla on hyvin keskeinen paikka Satumetsässä — myös maailmat, joita Tove Jansson (1914—2001) ja muut oman aikamme tarinankertojat ovat luoneet toimivat suunnannäyttäjinä, Satumetsän virvatulina, tämän päivän ja tulevaisuuden tarinankertojille.
Sadut ovat muuttuneet vuosisatojen saatossa. Ensimmäiset satuihin verrattavat tekstit, joista jälkipolville on jäänyt tietoa, kerrottiin Kaksoisvirran maassa ja muinaisessa Egyptissä. Maailman ensimmäiset sadut perustuivat mytologiaan eli jumaltarustoon. Kuten muinaisessa Mesopotamiassa, myös antiikin Kreikassa ja Roomassa sadunomaisia kertomuksia kerrottiin edelleen pääasiassa suullisena tarinaperinteenä, sillä niitä ei pidetty oppineiden keskuudessa kovinkaan suuressa arvossa, vertauskuvallisia ja moraalisia opetuksia sisältäviä faabeleita lukuun ottamatta. Tunnetuin sadunkertoja antiikin ajalla oli Aisopos, jonka eläinaiheisista faabeleista Kettu ja pihlajanmarjat toteamus ”Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista” tunnetaan hyvin vielä tänäkin päivänä — Aisopoksen kettu havitteli puusta sadun alkuperäisessä muodossa makeaa viinirypäleterttua.
Ihmesadut eli klassiset prinsessasadut syntyivät keskiajalla, mutta oppineet suhtautuivat kansanomaisiin fantasiakertomuksiin myös keskiajalla kielteisesti, sillä niiden katsottiin usein edustavan kilpailevia näkemyksiä kristinuskon kanssa. 1500-luvulla keksittiin kirjapaino, joka muutti satujen yleisöjä ja satujen leviämisen tapoja, sillä kirjapainotaidon myötä sadut kulkeutuivat myös alempien säätyjen ulottuville, usein sadunkertojien kautta, ja se vaikutti myös satujen sisältöön: 1500-luvulta alkaen prinssien ja prinsessojen ohella ihmesatujen päähenkilöinä alkoivat esiintyä myös köyhät pojat ja tytöt, jotka usein nousivat kuninkaallisiksi, ainakin satumaailmassa.
1600-luvun tunnetuin sadunkertojia oli Charles Perrault (1628—1703), joka toi kansansadut Ranskan hovin suosioon. Charles Perrault’n tunnettu teos Hanhiemon tarinoita (Contes de ma mère l’Oye, 1697) sisältää sadut Prinsessa Ruusunen, Punahilkka, Siniparta, Saapasjalkakissa, Haltijattaret, Tuhkimo, Riquet Töyhtöpää ja Peukaloinen. Aikakauden tunnetuin faabeleiden kirjoittaja oli runoilija Jean de la Fontaine (1621—1695), joka tunnetaan etenkin teoksesta Fables Choisies (Eläinsatuja, 1668). Perrault’n työtä kansansatujen parissa jatkoivat 1700-luvulla Grimmin veljekset Jacob (1785—1863) ja Wilhelm Grimm (1786—1859), jotka keräsivät talteen kansan parissa kerrottuja suullisia kansantarinoita kirjalliseen muotoon, josta syntyi satukokoelma Grimmin sadut (Kinder- und Hausmärchen, 1812), jonka tunnetuimpia satuja ovat Hannu ja Kerttu, Lumikki, Prinsessa Ruusunen, Tuhkimo, Punahilkka ja Bremenin soittoniekat. Itämainen satukirjaklassikko ja Lähi-idän kulttuuripiirin tunnetuin satukokoelma Tuhannen ja yhden yön tarinat (900—1300) aloitti Antoine Gallandin (1646—1715) käännöksen myötä 1700-luvun Euroopassa valistuksen ohella orientalismin aallon. Tuhannen ja yhden yön tarinoiden tunnetuin satu on Aladdin ja taikalamppu.
Pohjoisamerikkalainen satuperinne on saanut vaikutteita Euroopasta ja muotoutunut muun historian mukana. Nykyaikaisen amerikkalaisen satuperinteen alla piilee myös Amerikan mantereen alkuperäisasukkaiden rikas mytologia, johon kuuluvat myytit Kilpikonnasaaresta, pienistä Kalliovuorilla asuvista Nimerigar -keijuista, joista Shoshone -heimon jäsenet kertoivat tarinoita, unisieppareita kutovasta hämähäkkinaisesta Asibikaashista, joka tunnetaan etenkin Ojibwa -heimon keskuudessa ja Havaijin saarten tulivuorten jumalattaresta Tūtū Pelestä. Ehkäpä tulevaisuudessa entisajan mytologiat muuntuvat myös aivan uudenlaiseksi amerikkalaiseksi nykyajan saduksi? Tulevaisuudessa Satumetsässä tullaan tutustumaan näiden lisäksi myös aasialaiseen, itäeurooppalaiseen, balttilaiseen, afrikkalaiseen ja venäläiseen satuun.
Koko satujen historian — aina antiikista nykypäivään — naiset ovat välittäneet suullista tarinaperinnettä, jota ei useinkaan ole pidetty arvossa niin että se olisi kirjoitettu muistiin. Historiankirjoituksista, myös satujen historian tapauksessa, muistetaan parhaiten miehet. Kuitenkin naisten kertomilla tarinoilla on ollut tärkeä osa yhteisön perinteiden välittämisessä sukupolvelta toiselle sekä yhdessä vietetyn ajan luomisena keskelle perheen ja kodin arkea. Naiset ovat kirjoittaneet myös hyvin tunnettuja satuja — kaikille on varmasti tuttu Jeanne-Marie Leprince de Beaumont (1711—1780) ja hänen kirjoittamansa satu Kaunotar ja hirviö, joka ilmestyi ensi kerran Le Magasin de enfants -kokoelmassa (1757). Muita tunnettuja ranskalaisia sadunkertojia, jotka olivat naisia ovat muun muassa paronitar Marie-Catherine d’Aulnoy (1650 tai 1651—1705), joka Perrault’n ja de la Fontainen tavoin nautti Aurinkokuningas Ludvig XIV:n hovin suojelusta sekä satukirjailijana arvostettu, mutta koko elämänsä naimattomana pysynyt Marie-Jeanne Lhéritier de Villandon (1664—1734).
Pohjoismaisista sadunkertojista kiistatta tunnetuin on tanskalainen Hans Christian Andersen (1805—1875), jonka sadut kuuluvat maailman eniten käännettyyn kirjallisuuteen. H. C. Andersenin kuuluisia satuja ovat muun muassa Todellinen prinsessa (1835), Keisarin uudet vaatteet (1837), Pieni merenneito (1837), Ruma ankanpoikanen (1843), Pieni tulitikkutyttö (1845) ja Lumikuningatar (1845). H. C. Andersenia on usein pidetty modernin taidesadun ja arkisista asioista kertovan sadun perustajana, sillä hänen satunsa eivät olleet sidoksissa muun aikakauden satukirjallisuuden konventioihin vaan olivat hyvin omaleimaisia. Omaleimaisuus kuvaa hyvin myös islantilaisia satuja, jotka hakevat tänäkin päivänä usein inspiraationsa islantilaisista saagoista ja siksi ne eroavat usein muusta pohjoismaisesta nykylastenkirjallisuudesta, joka saagaperinteen puuttuessa on ollut usein realistisempaa islantilaiseen satuun verrattuna.
Pohjoismailla on myös omat Grimmin veljeksensä — norjalaiset folkloristit Peter Christen Asbjørnsen (1812—1885) ja Jørgen Moe (1813—1882) keräsivät 1800-luvulla norjalaisia kansansatuja suoraan kansan parista esikuvanaan Grimmin veljekset ja kokosivat kansainvälisesti tunnetun ja merkittävän pohjoismaisen satukokoelman Norske Folkeeventyr, jonka ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1841. Asbjørnsen ja Moe pyrkivät pysymään mahdollisimman uskollisina kansan parista löytyneiden sadunkertojien kielelle ja tässä he erosivat esikuvistaan Grimmin veljeksistä, jotka kirjoittivat kansansadut miltei kokonaan uudelleen. Pohjoismaiden Grimmin veljeksiä onkin arvostettu taidostaan saada lukijat tuntemaan todellisen sadunkertojan läsnäolo tarinoissaan.
Suomalainen lastenkirjallisuuden katsotaan alkaneen nykyistä Aapista edeltäneestä Mikael Agricolan ABCkiriasta (1543), joka oli myös ensimmäinen suomen kielellä kirjoitettu kirja. Varhaisimman suomalaisen ihmesadun tallensi Elias Lönnrot (1802—1884) kansalliseepostamme Kalevalaa varten tehdyillä runojenkeruumatkoillaan. Varsinainen suomalainen ensisijaisesti lapsille tarkoitetun lastenkirjallisuuden alku sijoitetaan 1800-luvulle ja Zacharias Topeliukseen (1818—1898). Topeliuksen aikana suomalaisen lastenkirjallisuuden kehittymiselle antoi vauhtia ajan suomalaisuusaate, sillä elettiin aikaa, jolloin innokkaasti kerättiin ja talletettiin suomalaista kansanrunoutta ja muuta kansanperinnettä, kuten suullisena perinteenä sukupolvelta toiselle siirtyneitä satuja ja kertomuksia. Zacharias Topeliuksen ja ajan tunnetuimpia satuja ovat muun muassa Turun linnan tonttu-ukko (1849), Koivu ja tähti (1852), Pikku Matti (1852) ja Adalminan helmi (1856). 1800-luvun puolinväliin saakka Suomessa ilmestyi enimmäkseen sivistyneistölle tarkoitettuja ruotsinkielisiä lastenkirjoja, jotka olivat luonteeltaan pääasiassa uskonnollisia ja opettavaisia, mutta pian suomalainen satu muuttui entistä monimuotoisemmaksi julkaisuasultaan ja Suomessa alkoi 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ilmestyä myös romaaneja, lastenlehtiä, kertomuksia, erilaisia huvilukemistoja sekä kuvakirjoja. Suomalaisten lastenlehtien perinnettä jatkaa Satumetsä.
1940-luvun sotavuosina Suomessa alettiin luoda pohjaa modernille sadulle, joka siirsi syrjään pitkään jatkuneen topeliaanisen satuperinteen. Jo ennen modernin sadun nousemista suomalaisen lastenkirjallisuuden keskiöön topeliaanista perinnettä oli uudistanut Anni Swan, joka loi suomalaisen symbolisen sadun. Anni Swanin tunnetuimpiin satuihin kuuluvat muun muassa Aaltojen salaisuus (1901), Jääkukka (1905), Ihmekukka (1905), Satumetsän ensimmäisessä numerossa julkaistava Lumolinna (1905) ja Marjaanan helmikruunu (1912). Swanin vaikutus suomalaisessa lastenkirjallisuudessa oli hyvin merkittävä aina 1940-luvulle saakka.
1950-luku oli kokeilevan sadun aikaa ja ajan suuriksi nimiksi lastenkirjallisuudessa nousivat Tove Jansson ja muumitarinat (1945—1970), Yrjö Kokko ja Pessi ja Illuusia (1944), Oiva Paloheimo ja Tirlittan (1953) sekä Kirsi Kunnas ja Tiitiäisen satupuu (1956). 1960- ja 1970-luvuilla suomalaisen satumaailman hahmot ja maailmat muuttuivat entistä totuudenmukaisemmiksi ja tavalliset lapset syrjäyttivät perinteiset satuhahmot lastenkirjallisuudessa. 1970-luvun lopulla suomalainen satu uudistui entisestään — Leena Krohnin ja Jukka Parkkisen saturomaanit sekä lastenkirjailijoiden kiinnostus mytologiaan ja kansansatuun nousivat keskeiselle paikalle suomalaisessa lastenkirjallisuudessa. Saduissa esiintyvien vertauskuvien avulla pohdittiin tähän aikaan etenkin yhteiskunnallisia ongelmia ja suhdetta luontoon, jotka olivat muutoinkin ajan yhteiskunnallisen keskustelun keskiössä. Mutta mitä on suomalainen satu nykyisin? Tähän tärkeään kysymykseen pyrkii Satumetsä olemassaolollaan vastaamaan.
Satumetsän ensimmäisessä numerossa seikkailevat Hömötiainen ja Kolibri sadussa Hömötiaisen uni, Kalavaari ja tyttärentytär Oskari Vaaraksen sadussa Joki ja Ilosilmä, Surusilmä ja Kuusipeikko Leena Sainion sadussa Ilosilmä ja Surusilmä. Satumetsän ensimmäisessä numerossa on mukana myös Minna-Kerttu Kekin kirjoittamia lastenrunoja ja Matti Mantilan kirjoittamia lastenloruja. Satumetsän vanhojen satujen sarjan avaavat Zacharias Topeliuksen rakastettu satuklassikko Adalminan helmi (1856) sekä Anni Swanin lumoava Lumolinna (1905), johon on mahdollista tutustua myös Mari-Annikki Serdijnin kuvittamana satukirjana Lumolinna (2020, Kangasniemen kirjasto), jossa Anni Swanin alkuperäistä satukieltä on nykyaikaistanut Anna Pölkki. Satumetsän ensimmäisessä numerossa menneiden aikojen satumaailmoja muistellaan myös Ikki-tädin tuokiossa, jossa on mukana piirustustehtävä — valmiit taideteokset on mahdollista lähettää Satumetsän toimitukselle postitse tai sähköpostitse, jolloin julkaisemme ne Satumetsän myöhemmin ilmestyvässä numerossa. Satumetsän ensimmäisen lastensarjakuvan Marjakutsut on tehnyt sarjakuvataiteilija Henriikka Klint-Connelly. Löydät Satumetsän ensimmäisestä numerosta myös väritystehtävän sekä tarra-arkin, jossa pääosassa ovat Satumetsän asukkaat.
Satumetsässä ensimmäisessä numerossa julkaistava Anni Swanin satu kunnioittaa sadun alkuperäistä muotoa sellaisena kuten kirjoittaja on sen ensimmäisen kerran lukijoilleen luonut. Kuten nykyajan sadut, myös vanhat klassikkosadut kertovat omasta ajastaan. Ne ovat kuin kauniita, kätkössä löytämistään odottavia helmiä, vaikkakin toisinaan alkuperäisessä muodossaan ne saattavat saada myös sellaisia sävyjä, joita nykyajan satumaailmassa harvemmin esiintyy. Tämän vuoksi kehotamme tutustumaan Satumetsässä alkuperäisessä muodossaan julkaistaviin vanhoihin satuihin yhdessä lasten kanssa. Suomen oman satusedän Zacharias Topeliuksen Adalminan helmi julkaistaan Satumetsän ensimmäisessä numerossa nykyaikaistettuna versiona, joka on kuitenkin mahdollisimman uskollinen alkuperäiselle sadulle.
Lastenlehti Pääskystä kohtaan osoitetun arvostuksen lisäksi Satumetsässä julkaistava vanhojen satujen sarja on tarkoitettu rikastamaan paitsi lasten mielikuvitusta niin myös sanavarastoa, kuten varmasti tulette huomaamaan!
Toivon sydämestäni että viihdyt Satumetsän parissa.
Elina Huttunen
Satumetsän päätoimittaja
LÄHTEET:
Apo, S. (2018). Ihmesatujen historia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Bengtsson, N. (2019). Sadunkertojat — satuperinnettä kaksoisvirranmaasta 1900-luvun alkuun. Helsinki: Avain.
SATUJEN VOIMA
Sadut ovat kaukaisia muistoja ajalta, jolloin olimme lapsia. Ne ovat historiaa kirjoittaneen kynän oikopolkuja jo kauan kadoksissa olleella tiellä, kauneuden ja ihmeen paratiisissa, jollaista ei ole toista ja jonka syystä tai toisesta kadotimme joskus kauan aikaa sitten. Satujen tenhoava taika käy toteen niiden kertoessa tarinoita mielikuvitusmaailmoista, joita ei oikeasti ole olemassa, mutta jollaiseksi moni kuvittelisi maailman, jossa kaikki olisi niin kuin tulisi olla.
Miksi emme lukisi enemmän satuja yhteiskunnastamme kertovien uutisten sijaan, joita lukiessa mielenmaisema täyttyy usein loputtomasta virrasta väkivaltaa, petollisuutta ja ahneutta? Kätketyn aarteen sisin olemus luo ympärillemme paikan, joka muotoutuu päivittäisistä lempeä, lämpöä ja kauneutta sisältävistä sanoista, kaikesta siitä mitä kerromme iltaisin lapsille. Onnellisista lopuista. Viisauksista, jotka ovat ikuisia. Kaikesta siitä mikä elämässä on merkityksellistä. Tulisi olla?
Tulppaanin avautuessa kukkaan, sen keskellä istuu pienen pieni tyttö. Lumpeenlehdellä matkaava Peukalo-Liisa, jonka kehto on tyhjä saksanpähkinän kuoren puolikas ja peitto orvokin terälehti — aikuisiksi kasvettuamme ymmärrämme että se on oikeastaan ainoa asia minkä toivoisimme olevan totta. Ihmeellinen jälleensyntymä tulppaanin kukassa. Että saisi levätä saksanpähkinän puolikkaassa. Orvokin purppuraa ja sineä hehkuva terälehti vedettynä korviin saakka, salaperäisen keijukuninkaan saattaessa meitä unien ihmeelliseen maailmaan. Kaukaa lumpeenlehdeltä maailmakin näyttää aivan toisenlaiselta.
Rukouksen ja filosofian lisäksi ihmiskunnan voi pelastaa sadut.
Satujen voima on siinä taiassa, että ne kertovat meille vain kaiken sen, mikä lopulta on olennaista.
***
Toivon että pidit runostani, joka oli kirjoitettu sosiologisen mietelmän muotoon.
Satumetsä on luotu sitä tarkoitusta varten, että meidän olisi mahdollista jättää ihmeellisten satumaailmojen kautta lapsille muistoja, joiden avulla entistä parempi maailma on mahdollinen, heidän myöhemmin aikuisiksi kasvettuaan. Sain alkuperäisen idean lasten satulehteen siitä, että äitini on ollut aina hyvin erityislaatuinen tarinan, runon ja sanojen maailman taitaja ja Satumetsällä jatkan hänen perintöään luoden Suomeen samalla jotain uutta ja aivan ainutlaatuista tarinoiden estetiikkaa, mistä aina tulen myös rakkaan äitini muistamaan. Tässä nimenomaisessa työssä myös lapsuudenkotini melko kattavalle lastenkirjallisuuden kokoelmalle löytyy vihdoin todellista uusiokäyttöä.
Maailma on tällä hetkellä suuressa muutoksessa, mutta sadut ovat kautta aikojen tuoneet ihmisiä ja eri sukupolvia yhteen kauniiden ja koskettavien asioiden äärelle, sellaisten, jotka saavat meidät pohtimaan ihmiskunnan ihmetystä iäti herättäneitä kysymyksiä sekä vastauksia niihin. Näitä kysymyksiä ovat muun muassa rakkaus, ystävyys, hyvä elämä, ympäristö ja perhe, vain joitain näistä mainitakseni.
Perusidealtaan Satumetsä on mielellään uutta kokeileva ja taiteellisesti melko korkeatasoinen satulehti, jossa kirjoittajilla ja kuvittajilla on mahdollisuus ilmaista itseään mahdollisimman vapaasti, ottaen kuitenkin huomioon lehden kohderyhmän, eli kaikki Suomen lapset ja aikuiset. Satumetsä pyrkii tarjoamaan alati muuttuvassa maailmassa suomalaisille ja kansainvälisille kirjoittajille ja kuvittajille väylän ja vakaan perustan kehittää ja tuoda esiin ammattitaitoaan, sillä ihmisiä yhteen tuovat koskettavat tarinat eivät perinteisesti tunne rajoja missään muodossa. Kaikki se kauneus, mikä satuihin sisältyy on luonteeltaan usein universaalia, joten on vain järkeenkäypää että myös Satumetsä toimii paitsi paikallisesti niin myös globaalisti. Satumetsän jokaisessa vuosikerrassa on mukana yksi teemanumero, joka on usein teemaltaan jollain tapaa kansainvälinen — tämän myötä myös Suomen lapset oppivat osoittamaan globaalia vastuuntuntoa maailmassa, joka on yhteinen meille kaikille.
Satumetsä jatkaa globaalia avoimuuden ja yhteistyön aikakauden perinnettä työskentelemällä kansainvälisten kirjoittajien ja kuvittajien kanssa samalla periaatteella millä sadut toimivat maailmassa — pyrkien tavoittamaan jokaisen maailmankolkan ilman poliittisia tai uskonnollisia sitoumuksia, lasten asialla. Satujen ja runouden ihmeellinen voima ei tunnusta mielen tai valtioiden rajoja, vaan ylittää ne sulavasti kuin villijoutsen keväällä.
Satumetsä on perustettu vahvistamaan suomalaisen sadun ja runon asemaa ja perinteistä tarinankerrontaa aikana, joka on pääasiassa tietokoneiden, internetin, älypuhelimien ja erilaisen ruutuvälitteisen viihdykkeen aikakautta. Satumetsän perinteisyys liittyy painettuun sanaan, joka syntyi meitä, oppimista ja viisastumista varten jo vuosituhansia sitten sekä tarinankerronnan perinteeseen, jolla on vastaansanomaton voima tuoda ihmisiä ja perheitä yhteen, vielä tänäkin päivänä. Digiaika on mahdollistanut meille monia hienoja asioita, kuten ihmisten tuominen yhteen tavalla, joka ei ollut aiemmin mahdollista, mahdollisuuksia ajattomaan ja paikattomaan kommunikaatioon ja että Satumetsä ehkä joskus tulevaisuudessa saavuttaisi maailman joka kolkan käännetyssä digiformaatissa. Olen kuitenkin vakuuttunut että digitaalisen ajan ihmisen evoluutio ei ole vielä niin pitkällä, että olisimme valmiit luopumaan painetusta sanasta. Tämä on totta etenkin lasten tapauksessa, joiden on opittava toimimaan myös kaikkein välittömimmässä ympäristössään, joka ei ole saavutettavissa virtuaalisesti.
Satumetsä on perheiden yhteinen satuaarre. Uuden satulehden kustantajana minulla on paljon valtaa ja vastuuta liittyen siihen, mitä Suomen lapset saavat luettavakseen ja kuultavakseen ja millaisia kuvituksia katseltavakseen. Kuitenkin viime kädessä, satu, runo tai kuvitus kulkee lapselle oman tutun ympäristön kautta, luoden näihin kulttuurin kauneimpiin tuotoksiin aivan oman sävynsä, jonka myötä meille kaikille yhteiset tarinat tulevat osaksi lasta ja tekevät tarinasta lopulta jotain aivan ainutlaatuista. Siksi Satumetsä on yhteinen kaikille Suomen lapsille, mutta omanlaisensa kokemus jokaiselle heistä.
17.8.2022